Voisin kirjoittaa vaan ruoasta, koska se on niin hyvää täällä. Suosittelen pelkästään sen takia lähtemään Kiinaan, taino Pekingiin. Ruokaa on ihan kaikenlaista, mutta eniten löytyy makeita ja kuumia ruoka, mikä ei heti kuulosta länsimaalasen korvaan kaikkein parhaalta. Täytyy myöntää, että on ikävä sandwichejä ja tuoretta salaattia. En kuitenkaa oon täällä koko loppuelämääni (toistaseksi) eli ehdin syödä niitä kun palaan Suomeen.
Meidän päivät yleensä alkaa kolmen tunnin mittaisella kiinanoppitunnilla, jonka jälkeen käydään lounaalla milloin missäkin ravintolassa. Meidän oppitunnit on Capital Mall nimisen kauppakeskuksen päällä 16. kerroksessa, eli maisemat on hienot. Lounaan jälkeen käydään turisteilemassa, kuvailemassa kuuluisia paikkoja tai shoppailemassa. Illalla mennään joko kotiin tai tehdään jotain uber hauskaa yhdessä. Huomenna mennään laulamaan karaokea. Karaoke on tooooosi yleistä Aasiassa.
Mun kiinankielen osaaminen on nyt mitä on, mutta ei sitä vaan tajua miten voi olla niin vaikeeta lausua jotain muuta kieltä. On sellasia ääniä, joita en ikinä oo edes kuullut. Osaan kuitenkin sen verran, että voin tinkiä ja asioida jotenki kaupassa. Ja mä ymmärrän, jos kiinalaiset höpisee mun vieressä musta jotain...
Kiinalaiset on edelleen tosi mukavia, ainoo hetki jolloin vihaan maailmaan ja ihmisiä täällä on aamut metrossa. Siis metron on niiin täynnä ihmisiä, että voisin nostaa jalat ilmaan ja silti pysyä paikoillani.
Kuvat on vähän hassussa järjestyksessä, im sorry
Capital Mall
Sofie :)
Subway Station
Oon ylpee, koska osaan jo käyttää Pekingin metroa ;)
Christian :) from Ecuador
Suomitytsyt ;)
Maooo
Typical Capital Mall lunch
mangoice
Forever_friendship_tree, or something like that
It's been raining :(
Korean food
Happy students and the best laoshi in the world.
My neighborhood, pretty area
The view from our classroom
coolest hat ever
instagram makeover
Beijings Olympic Stadium
Dairy Queen & ABC (american born chinese)
Temple Of Heaven
you likey?
<3
Ellen!
The food is so good!!
white trash & mcdonalds
kyllä oli hassu järjestys, ja muutenkin
VastaaPoistaiskä
hienohomma iskä. kato sä nyt vaan meimein perään <3
Poistaen oo vielkää sisäistäny et oot siel ! äää toi ruoka kyll näyttää super hyvältä :)
VastaaPoistaHaha nii i. Ja ruoka on kans edullista ;) <3
Poista-mb
Aika huikeeta <3
VastaaPoistaen vieläkää yhtää ihmettele et osaat just sitä tinkimistä... tekee mieli syömään kiinalaista, sun kanssa :(. no mut toi saippuakuplakuva on ihana <3
VastaaPoistat. almou
Voi musbe <3 syödään kiinalaista joku kerta. Ikävää!! Mut soitellaan joku pv :)<333
PoistaSaippuakuplakuva on upea !
VastaaPoistaHerkullisen näköistä sapuskaa...hyvä kun maistuu :-)
Take care.
Jooo<3
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaniiin outoo et oot siellä! mut hyvältä näyttää omnomnomnom pusuja sinne!
VastaaPoistapupsendaalen! pusuja takasin <3
Poista